Minulla ei ole älypuhelinta

Eli olenko vajakki, köyhä, vastarannan kiiski vai muuten vain jäljessä? En ole. Ostin 15 eurolla käytetyn kännykän ja sitä ladataan pienipäisellä Nokian laturilla. 

​Jos ei käytä älypuhelinta, vaikka kaikilla muilla on, tilanne on vähän sama kuin se, että ei juo alkoholia, vaikka kaikki muut juovat. Siitä seuraa tiedustelua ja johtopäätöksiä. Ihmiset hämmentyvät, ihaillaan ja kadehditaan, koetaan seuranpetturiksi. Kannustetaan liittymään meihin, toivotaan, että saisin elämäni siltä osin kuntoon. 

Voinko saada sosiaalisesti anteeksi älypuhelimen puutteeni, jos raportoin, että olen autolla, raskaana tai sellaisella lääkityksellä ettei vaan kannata, tai jos minulla on Jeesus Kristus sydämessä?

​On olemassa ihmisiä, jotka eivät luota niihin jotka eivät juo. Onkohan nyt niin, että minuun ei voi luottaa, kun älypuhelin puuttuu? Perustavatko ystäväni yhteisen yrityksen ilman minua, koska minulla on simpukkamallin puhelin ja lisäksi vielä vältän naula päähän -tyyppistä ryyppäämistä, en revi märkää kuten kunnon pelimies-jaajot? Kuolenko yksin, kun tekstiviestini eivät vie minua ilon rinkiin, joka on whatsapp-ryhmissä tanssimalla tiiviiksi tehty?

Minä vapaamatkustan toisten puhelimilla. Ei tarvitse kuin ääneen sanoa, että moneltakohan se peli alkaa niin koko seurue vetää varjoaan nopeammin samsungia esiin. Minä en halua, että meili ja muut matkaavat taskussa koko ajan. Minä haluan nähdä kun lumi tulee, en lukea siitä. Suojelen itseäni aivosumulta, ja toki myös vastustan sitä, että kaikki vaan selaa sitä luuria koko ajan. Oota mä näytän sulle sen kuvan. Oota vittu ite!

En ole vieläkään toipunut siitä, että vuonna 1996 elämääni tuli kännykkä ja siitä lähtien se on kulkenut vieressä koko ajan ja keskeyttänyt enemmän tunnelmia, ajatuksia ja keskusteluja kuin Erkki yhdyntöjä. 

Onkohan kuinka tulollaan se aika, kun päihdeklinikan odotushuoneessa istuvat vierekkäin se, jolla on Antabus päällä ja se, joka yrittää eroon puhelimesta.  Nähdäänkö aluksi loppuunpalaneiden naistoimitusjohtajien ujoja ulostuloja siitä, miten kännykkä on alkanut hallita elämää ja liu'utaan siitä sitten masennuksen ja lihavuuden raivaamia reittejä suoraan siihen paapovaan puheeseen, että kännykän liikakäyttö on sairaus ja sitä ei tarvitse hävetä. 

Onkohan tämä kaikki nyt ihan oikeasti mennyt tosiaan jo siihen, että lehtiin, joita luetaan puhelimesta, tehdään juttuja oman elämänsä harmoniamestareista, joiden suuri oivallus on se, että puhelimesta voi hei laittaa ilmoitukset pois päältä?

Minulla on myös tasan kymmenen vuotta vanha tietokone, ja se on sille tuulelle sattuessaan raastavan hidas ja minä nautin jokaisesta jurnuttavasta sekunnista ja siitä, kun Netflix jähmettyessään jättää ruutuun näyn Orjattaresi-sarjan kohtauksesta, jossa vaivaantunut vanhoillispaska mies yrittää nussia orjaa, mutta vaikuttaa siltä, ettei pati oikein lähe.